tiistai 25. heinäkuuta 2017

Omavaraiseksi maidossa. lehmä vai vuohi?

Nostetaanpas kissa oikeen pöydälle. tai tässä tapauksessa maitokannu. maito-omavaraistelijoita on joka junaan; toiset vannovat lehmän nimeen, toiset puolestaan kehuvat vuohet maasta taivaisiin. tai sitten ne, jotka lyttäävät toisilta kaikki haaveet kertaheitolla.. -mihin joudut lehmän paskan kanssa, niitä pitää sitten olla kaksi, ne on vaarallisia, et osaa, et pysty.. tai sitten, vuohi ei pysy missään, se syö kaiken, se hyppii autonkin päällä joten sano hyvästit ehjälle konepellille. kutakuinkin näin.
Todettakoot, että noinkin tietysti voi olla, joten on varmaankin suosiolla paras vaihtoehto (ja todennäköisesti halvinkin, etenkin helpoin! ) hakea se maito kaupan hyllyltä.
Vaan jospa haluatkin jotain parempaa. itse lypsettyä maitoa, itse hoidetusta eläimestä; tiedät mitä saat!



Näin ajattelin itsekkin. Meiltähän tällähetkellä löytyy molemmat, niin lypsylehmä kuin lypsyvuohikin.
Lehmästä lypsän kunkin päivän tarpeen mukaan. Jos tiedän leipovani, lypsän enemmän, jos tarvitsen vain ruokajuomaksi ja lapsille, lypsän vähemmän. vasikka hoitaa sitten loput. Mikäli lehmällä ei olisi vasikkaa, pitäisi tietenkin lypsää aamuin illoin tyhjäksi asti.
Itse olen kokenut helpoimmaksi pitää vasikan päivisin emonsa kanssa, jolloin se hoitaa myös maidon tyhjennyksen. Illalla laitan ne erilleen, jolloin aamulla minua odottaa täydet utareet. Lypsän mitä tarvitsen ja päästän sitten emon ja vasikan yhteen. Vasikka säntää aina oitis tissille, joten en koskaan lypsä ihan tyhjäksi asti. Lypsäessäni sekä emo että vasikka saavat rehukaukalot nenän eteen.
Kun vasikka oli aivan pieni, juotin sille aamumaidoksi pullosta vasikoiden maitokorviketta. Tällöin se sai aamumaidoksi siis korviketta ja siitä sitten päivän ja illan ihan ehtaa emän maitoa.
Tämä systeemi on sopinut meille paremmin kuin hyvin. Tämä lisäkai mahdollistaa vapaapäivät lypsystä jos sellaisille on tarvetta. vasikka voi hyvin olla emänsä kanssa koko vuorokauden, jos ei halua tai ehdi lypsää.



Vuohen lypsän aamuin illoin, koska sen oma pukkikili muutti jo maailmalle. niinpä vuohen utareita ei ole kukaan muu tyhjentämässä. Tämä on toki sitovaa, yhtään lypsykertaa ei saa jättää väliin. Vuohen voisi opettaa vain yhteen lypsykertaan vuorokaudessa, mutta meidän kutustamme tulee reilut 4 litraa vuorokaudessa maitoa, joten olen pitänyt tärkeänä lypsää kaksi kertaa ettei kutun olo mene tukalaksi.



No kumpi sitten on parempi, lehmä vai vuohi?
Siihen en osaa oikein vastata. Kun molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa, luonnollisesti.
Jos nyt lähdetään ihan ruotimaan tätä asiaa, niin luetellaanpa ensin vaikka molempien hyviä puolia kotitarve maidontuottajina.

Vuohi, se tulee toimeen niukalla rehulla. Syö siis vähän. Toisaalta taas, jos vuohesta haluaa suuria maitomääriä, niin rehunkulutuskin voi kasvaa yllättävän paljon. Vuohen kanssa saa myös käyttää kekseliäisyyttä heinähävikin suhteen, ronkelina se tuppaa valikoimaan maukkaimmat korret ja loput levitellään jalkoihin. Toisaalta jos ollaan kestopehkulla, niin kuivikettahan se sitten vaan on. Mutta jos ollaankin ostoheinällä, niin harva toivoisi sitä jalkoihin tallottavan. No siihen on olemassa monia ratkaisuja, joihin ei nyt tälläkertaa jäädä kuitenkaan.
Mutta siis yleensäottaen vuohi syö vähän verrattuna lehmään.
Silti vuohi tuottaa kokoonsa ja käyttämäänsä ravintoon verraten todella paljon maitoa!
Meidän pikkuinen Kerttu kuttumme antaa 4 litraa päivässä, mutta on olemassa vielä paljon enemmän lypsäviä kuttuja.

Ja mikä parasta, vuohista löytyy neitsytlypsäjiä, eli kuttuja jotka tuottavat maitoa jopa ilman poikimista!
eikä muutkaan kutut vaadi poikimista vuosittain pysyäkseen maidossa. Monet astuttavat kuttunsa joka toinen vuosi, mutta olenpa kuullut kutusta joka vielä seitsemäntenä vuonnakin poikimisestaan tuotti kivasti maitoa. siis oikeastaan koko ikänsä, yhdellä poikimisella!

Kuttu on myös erittäin helppo lypsettävä. Oikeastaan voisin suositella vuohia kaikille maidontuotannosta kiinnostuneille aloittelijoille, niin helppo se on lypsää. Vuohilla on yleensä oikein kivat isot vetimet, joista maito irtoaa kuin itsestään. Kovin suurta lahjakkuutta ei siis vaadita että saa vuohen lypsettyä. Vuohen utareet ovat juuri oikeanlaiset käsinlypsyyn, se on nopea ja kevyt lypsää. Lisäksi vuohet oppivat nopeasti kiipeämään lypsyyn tarkoitetulle pöydälle, jossa lypsettäessä ei tarvitse kyykkiä maan rajassa.

Vuohi menee myöskin pienemmässä tilassa kuin lehmä, ja sille voi järjestää lisätilaa talvikarsinaan erikorkuisten hyllyjen avulla.
Lantaa vuohesta tulee kohtuudella ja vuohille voikin järjestää talveksi kestopehkun joka tyhjennetään vasta talvikauden päätyttyä, pehku vaatii vain uutta kuiviketta pintaansa.
vuohi on siis verrattaen helppohoitoinen kotieläin.

Vuohenmaito saattaa sopia joillekkin sellaisillekkin, jotka saavat lehmänmaidosta vatsaoireita. Itselläni esimerkiksi on laktoosi-intoleranssi ja en pysty juomaan edes raakamaitona lehmän maitoa, mutta vuohenmaitoa pystyn ilman mitään oireita!

Tiivistettynä, vuohi on vertaansa vailla oleva lypsettävä.



Lehmä sitten.
Lehmästähän lähtee maitoa sitten ihan eri määrät kuin vuohesta. puhutaan jo kymmenistä litroista. Jos siis maidontarve on suuri, niin yksi lehmä täyttää vaatimukset kuitenkin helposti.
Toki esim suomalainen kyyttö voi olla pienimaitoinenkin, meidänkin Mansikki nyt ensimmäisellä lypsykaudellaan ei heru juuri neljää litraa enempää päivässä. Toisella poikimakerralla se voi kuitenkin lypsää jo tuplasti, ellei triplasti.
Kyyttö, kuten myös lapinlehmä ovat myös hyvin pienikokoisia ja huomattavasti pieniruokaisempia kuin valtarodut. Liika ruokinta vain lihottaa niitä, ei nosta maitomäärää.
Meillä lypsylehmänä on siis kyyttö Mansikki, ja sille syötetään ummessa ollessa vain kuivaa tai esikuivattua heinää ja kivennäistä. ( suolakivi ja puhdas vesi aina saatavilla! ) Lypsyssä saa lisäksi kauhallisen täysrehua aamuin illoin, yksinkertaista eikö?
Ihan liian monesti tietyt ihmiset pelottelevat toisia milloin mistäkin asiasta, mutta jostain ihmeen syystä kotitarvelehmän hankinta on yksi sellainen asia. Lähes joka keskustelussa mitä netissä näkee, on jossakin välissä se "lehmä on sitten sellanen ja tällänen ja sen kanssa sitä ja tätä"- kommentti.
Varmasti osa noista ihmisistä on aidosti huolissaan että eläintä hankittaessa tiedetään mihin ryhdytään ja että eläintä hoidetaan oikein. Mutta eipä he itsekkään ole seppiä syntyessään olleet. Ei kukaan tuntematon ihminen voi netissä tietää, onko sinusta lehmänpitäjäksi vai ei. Näillä synkistelijöillä vain tuntuu olevan maailmassa ainoina oikeus pitää lehmää. tai sikaa. tai hanhia.. aina löytyy joku kitisiä.
Lehmää ei pidä kuitenkaan lähteä hakemaan ihan tuosta vaan. On totta, että se on iso, vahva ja itsepäinen eläin, jonka kanssa sattuu helposti vahinkojakin jos ei tiedä mitä tekee. Olisi hyvä käydä jossakin tutustumassa lehmiin ja niiden hoitoon. -mutta muistaa kuitenkin, että valtarodut poikkeavat monessa asiassa paljonkin suomenkarjan roduista. Älkää siis antako pelottelijoiden istuttaa ajatuksia päähänne, vaan ottakaa asioista laajemmin selvää. Ei se lehmänpito sen kummempaa ole kuin vaikkapa hevosen!

Lehmän plus puoliin kuuluu isomman maitomäärän lisäksi erinomainen liha. Lehmänhän tulee poikia vuosittain jotta se pysyy maidossa. Vasikan voi sitten kasvattaa vaikkapa lihaksi.
Lehmä on myös vuoheen verrattuna helppo tarhata; se pysyy kahden tai jopa yhdenkin sähkölangan takana. Vasikoita voi joskus joutua ajelemaan takaisin sallitulle alueelle, mutta useimmiten lehmät pysyvät kuuliaisesti alueellaan.
Suomenkarjan lehmät ovat myös terveitä, pitkäikäisiä, hedelmällisiä ja pieniruokaisia.
Ja nupoja, jolloin niiden käsittely on turvallisempaa.

Se mikä on meidän kohdalla se suurin syy miksi halutaan pitää myös lehmää lypsyssä, on maidon maku. Kaikki eivät vain totu vuohen maidon makuun.
Lehmän,-etenkin kyytön maidosta saa myös aivan ihania juustoja, kyytönmaidon juustoutumisominaisuudet ovat vertaansa vailla!

Ja onhan nuo kantturat aivan ihania ja kauniita katsellakkin. Minun mielessä ainakin aina pyörii erään mummon vanha sanonta; ei olisi silloin lapsia ruokittu ilman lehmää ja kanoja.
Ja siitä olen pitänyt huolen, että meilläkin on aina talossa lehmä ja kanoja    :)



Huonoina puolina vuohista nyt voisi sitten vetästä esiin sen aitaus asian. Eli kun sanotaan ettei vuohi pysy missään. Ei ne sähkölangoissa pysy, eikä lammasverkossa. Eikä muissakaan kyhäelmissä. (joillain kyllä pysyykin kuulemma, mutta itse pidän pysymisenä sellaista 100% pysymistä, että vaikka ruoka loppuu ja karhu kyttää, niin siltikään ei karata! ) Mutta kun kerran rakentaa kunnon aidan, niin ei sieltä vuohi mihinkään karkaa. Meillä ei ole ikinä, koskaan vuohet karanneet mihinkään. Meillä saa olla kasvimaa, omenapuut, marjapensaat ja kukkapenkit ihan rauhassa, kun vuohet ei vaan karkaa, kertakaikkiaan. Eli jos haluaa että vuohet ei karkaa niin itsestä se vain on kiinni; tekee niille sellaisen tarhan josta ei karkuun pääse.

Vuohen maito maistuu toisten suuhun erilaiselta kuin lehmänmaito. Jopa niin, etteivät kaikki kykene sitä pakosti koskaan juomaan vaikka kuinka yrittäisivät totutella.

Lehmä taas on vuoheen verrattuna mahdollisesti hankalampi käsitellä. Hiehoa laitumelta navettaan talutellessa voi tulla monta mutkaa matkaan. Lehmiä onkin helpompi ohjailla toivottuihin paikkoihin kujia pitkin, meillä esimerkiksi vedetään kulkureitit ihan sähkölangalla ja takaa päin sitten vain huudellaan että meneppäs nyt, hyvin sujuu niin. Taluttelemaan en lähtisi edes yrittämään.
Laidunalaa tarvitaan myös enemmän kuin vuohelle, mutta toisaalta ei tarvita kaksimetristä verkkoaitaa, sähkölanka riittää..
Lantaa tulee enemmän, mutta omavaraistelija hyödyntää sen kasvimaalla, joten lieneekö huono puoli ollenkaan.
Poikia pitää joka vuosi, mutta omavaraistelija tarvitsee lihaa.. :)
Sitten pitää tietysti suunnitella se astutus/siemennys, jotta saadaan vasikka jotta saadaan maitoa. Meillä on pidetty omaa sonnia mutta ennen sitä käytettiin myös faban seminologipalveluita.

Kun lehmää hankitaan kotitarvekäyttöön, suosittelisin ostamaan valmiiksi lypsyssä olevan lehmän. näin välttyy pitkältä kasvatusajalta vasikasta hiehoksi ja siitä lehmäksi ja välttyy siltä sodalta, jonka usean kantturan kanssa saa käydä lypsypuuhia aloitellessa. Monille tulee yllätyksenä, että vaikka itse tuttipullolla ruokittu vasikka paijataankin ihan parhaaksi kaveriksi, niin lypsyn aloitus voi silti olla melkoista vääntöä. Noh, tokkopa muutkaan kaverisi ilahtuisivat jos kävisit yhtäkkiä tisseihin kiinni..
Samalla voi jo lehmää ostaessa tarkistaa, millainen utarerakenne lehmällä on, joillain on konelypsyn takia vetimet "jalostuneet" hyvinkin pieniksi ja se tekeekin käsinlypsystä todella työlästä! isoista vetimistä on helpompi lypsää käsin.

Kenenkään toisen on kuitenkaan mahdotonta kertoa, kumpi maidontuottaja sopii juuri teidän perheeseenne. Kummassakin on hyvät ja huonot puolensa mutta kaikki on kuitenkin asenteesta kiinni, kyllä joka pulmaan ratkaisu löytyy ja homman saa pelittämään jos haluaa. Mikset sitten hankkisi vaikka molempia?



                                    Mielikki auttamassa lypsyssä



                                         Kesäaikainen lypsypaikka










Me käytämme sekä vuohen,-että lehmän maitoa ruoanlaitossa, leivonnassa, kahvissa ja ruokajuomana. Vuohenmaidosta tulee maailman ihaninta jugurttia ja lehmänmaidosta paras pulla! Kyllä se kauppalaskussa ja etenkin kassissa tuntuu, kun voi jättää maidon ostamatta!




Itse juomme maidon "raakana", mutta lapsillemme ja vieraille pastöroimme sen. Se tapahtuu kotioloissa kätevästi kuumentamalla maito kattilassa noin 75 asteeseen ja jäähdyttämällä sitten nopeasti kylmävesihauteessa. Maidon maku ei tässä muutu, mutta mahdolliset bakteerit kuolevat. Kunhan lapset kasvavat hiukan, niin rohkenen varmasti tarjota heillekkin maidon sellaisenaan, mutta nyt olen halunnut olla mieluummin liian tarkka kuin katua jälkeenpäin. Ja onhan se oman onnellisen lehmän maito silti parempaa, vaikkakin pastöroituna, kuin kaupan maito joka käsitellään monin eri tavoin ja poistetaan rasvaa ja joka kulkee pitkän matkan navetalta meijeriin ja kauppaan ja siitä ruokapöytään. Oman lehmän ja vuohen maito pääsee heti käyttöön. Emme käytä yli 3 päivää vanhaa maitoa ollenkaan, tosin harvemmin maitoa juuri jää edes seuraavalle päivälle, niin hyvin se tekee kauppansa lasten kanssa. Ja jos jotain jää, voi siitä vaikka tehdä piimää kanoille ja ankoille!




Että ei muuta kuin tekemään haaveista totta ja maidon läträykseen, ihan jokainen kykenevä!

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Mansikin ottolapsi

Kerrottakoon ensin että minun ja Mansikin lypsypuuhat ovat lähteneet erinomaisesti käyntiin! Enää ei tarvitse viritellä mitään parrenkavennuksia tai kytkentänarun lyhennyksiä. Potkurautaa käytän edelleen, varmuuden vuoksi. Mutta Mansikki rentoutuu kivasti lypsyllä ja seisoo kuin tatti paikallaan, voin asettaa sangon maahan ja lypsää kaksin käsin. Maitoa tulee aamulypsyllä kolmisen litraa ja illalla hiukan vajaa 3 litraa. Meidän perheen tarpeiksi jo oikein ruhtinaallisesti. Joskin kyllähän maidolle menekkiä keksii jos sitä joskus enemmänkin tulee, jos vaikka olisi kaksikin lypsylehmää.. niinpäniin, nyt on sitten toinen lypsikin alku jo kasvamassa. 

Kävi nimittäin niin, että poistolistalta moneen kertaan säälistä jättämäni kiukkuinen kyytönretale Kaakao poiki toissayönä vasikan. Kaakao on tulisieluinen, kova potkimaan milloin mistäkin syystä ja herkkä tulemaan myös päälle. Emolehmänä Kaakao on kuitenkin ollut oikein hyvä. Se on jättänyt tähänasti vain sonnivasikoita. Nyt tuli kuitenkin lehmä. Minä sitä jo sonniksi luulin, kun vasikan napa näytti alkuun erehdyttävästi sonnin vehkeiltä   :) 
Tämä vasikka on melko mielenkiintoinen yhdistelmä. Emänään puhdas kyyttö, isänään länsisuomalaisen sonnin ja pohjois-suomalaisen lehmän risteytys. Tässä vasikassa yhdistyy siis kaikki suomen omat lehmärodut! Lisäksi pikkuinen on ihan lumoavan kaunis. Mutta kaikki ei sujunutkaan ihan niin hyvin. Ensimmäisenä iltana pohdin, onkohan vasikka saanut maitoa kun oli niin viluisen ja väsyneen oloinen, enkä ollut nähnyt sen käyvän tissillä. Tuon emon lähelle ei kuitenkaan juuri poijittua ollut mitään asiaa, joten päätin katsoa tilannetta aamulla uudelleen, onhan tuolla emällä ollut jo monia vasikoita jotka se on itse hoitanut. Aamulla pihaton pahnoilla odotti entisestäänkin uupuneempi vasikka ja emä joka ei ollut pientänsä näkevinäänkään. Kun vasikka hätisteltynä nousi ja lähestyi emoaan, väisti emo taas kauemmas. Seurailin vielä hetken, mutta iltapäivän puolella tein päätöksen ottaa vasikan emoltaan pois. Kannoin väsyneen vasikan navettaan, parsien edessä olevaan käytävään, tein heinistä lämpimän makuupaikan ja hieroin vasikkaa että sain sitä lämmitettyä. Lähdin maatalouskauppaan ostamaan maitorehua ja tuttipulloa. Lypsin tuttipulloon kuitenkin ensin Mansikin lämmintä maitoa. Vasikka ei jaksanut yhtään imeä isosta tutista, joten hain vielä sisältä ihmisvauvan pullon ja täytin maidolla. Aikamme puljattuamme pikkuinen hoksasi idean ja alkoi kokoajan hanakammin imeä. Lypsin pulloon uudet maidot ainakin neljästi. Mansikki innostui pikkuisesta niin kovasti, että nuoli sen ihan märäksi ja piti vasikalle hassua ääntä. Myöhemmin päästin vasikan suoraan Mansikin tissille ja mitä kummaa!?? Mansikki antoi vasikan imeä. Mansikki rakastui vasikkaan ja otti sen ihan omakseen! Nyt se suojelee ja vahtii pientä ja tarkkailee jokaista liikettä. Ehkä meillä sitten olikin vain onnea matkassa! Vasikka vahvistui iltaan mennessä silminnähden ja nyt jo pomppii ja riekkuu iloisesti. Nimekseen pikkuinen sai Mielikki. Mielikki siksi, että vasikka on jo rotunsa, saatika ulkonäkönsä puolesta oikein mieluinen.

Mielikin oikea äiti voi hyvin. Sen utareista maito on hävinnyt itsekseen, se on rauhallinen ja syö hyvin. Ei ole ääntäkään päästänyt huhuillakseen vasikkaansa. Mansikki sensijaan mölyää kuin heikkopäinen jos Mielikki siirtyy pois hänen turpansa alta. Näin pikkuinen lehmänalku sai siis uuden emon, ja Mansikin maito sai ihan uuden tarkoituksen. Ja niinkuin minun piti pitää vain yksi lehmä kotitarvelypsikkinäni, mutta nyt suunnitelma on jo selkeä; Mielikistä tulee taloon toinen lypsylehmä, Mansikin ystävä. Tai tytär. Ihan miten vaan ☺ 

                               Mielikki syntyi pihattomökkiin emolehmälaumaan

                                          Ja Mielikki uuden äitinsä Mansikin kanssa

                                              Niin kaunis pikkuinen!  


sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Josko koitettaisiin taas!

Hei vaan, piiiitkästä aikaa!
Tämä totaalisesti kuollut blogi vielä täältä löytyi, ihme juttu.
Kuten aiemmista teksteistä käy ilmi, perheeseemme syntyi esikoinen 2015 ja se pisti koko elämän uusiksi. Univelka, kädet täynnä puuhaa, ym ym, koko "omavaraistelu " jäi toissijaiseksi ja blogi vallan unhoittui. Asiaa ei muuttanut se, että 2016 syntyi jo toinen lapsi. Nyt pienempi täyttää huomenna jo 9kk ja arki alkaa pikkuhiljaa loksahdella uusiin uomiinsa. Ja niinhän siinä kävi, että se tuttu haave alkoi uudelleen nousta pintaan; päästä kasvattamaan ruokaa itse!

Ihan kokonaan se haave ei kai koskaan kuollutkaan, viime kesänä koitin epätoivoisesti livahtaa kasvimaalle aina kun liikeni mahdollisuus ja kanat ja vuohet sekä pari kyyttöä emolehminä plus sonni heidän riemunaan ovat olleet meitä ilahduttamassa tänäkin aikana. Niin ja hevonen sekä pari ponia.
Nyt kuitenkin kevätaurinko taas lämmittää läpi ikkunoista ja into oman ruoan kasvattamiseen nousee ihan uusiin ulottuvuuksiin. Chilit ja tomaatit on kylvetty, siemenpusseja kotiin kiikuteltu, kananpoikia haudottu ja vuohi astutettu. Ehkäpä saadaan syksyllä kukkoja pataan, kasvimaa onnistuu tuottamaan satoa ja kesällä saadaan jo maitoakin taas.
Vuohenmaito käy hyvin leivontaan, mutta sellaisenaan tai kahvissa nirppanokkani erottaa siitä vuohen maun, enkä yrityksistä huolimatta ole makuun tottunut. Myöskään isäntä ei vuohenmaidolle lämpene, ei millään. Maistoi sentään.

Niinpä meille on varattuna lehmä! Ihan hullua ja älytöntä!
Mutta niin siinä nyt kävi. Lehmä on ekaa kertaa poikinut nuori, saa nähdä kuinka lypsy lähtee sujumaan, varmaan käytävä potkurauta ostamassa hyllyyn odottamaan. Mutta kerron lehmästä tarkemmin sen kotiuduttua huhtikuun ekoina päivinä.





Tämä tässä on Kerttu kuttu, odottaa ensimmäistä kertaa jälkikasvua. Tosi kiltti ja ihana kuttu, uskon hänestä tulevan mainio lypsyvuohi! Ja hänellä on myös sulhanen ☺



Näiden kaverusten seassa lymyää myös naapurista tullut hoitolammas, se muutti meille talven viettoon oman kaverinsa kuoltua.





Kanoja meillä on kuusi, ja kukko. Ja heidän tuorein jälikasvunsa, 9 pikkuruista tipusta.









Poneja on kaksi, toisesta leivotaan meille erinomainen kasvimaankääntöapulainen, reipas työponi.





Ja hevonen, vanhempi ratsutamma Novella. Novellan tarkoitus on kaunistaa pihaamme ja lepuuttaa emännän hermoja verkkaisilla maastolenkeillä.



Koirat ja kissat tietysti ovat ennallaan.
Lapset " auttavat " jo kovasti eläintenhoidossa, etenkin tyttö on ihan hirveän kiinnostunut eläimistä, jo ihan vauvasta saakka!



No niinhän siinä kävi, että joltain kaatui taas maitomuki villakangasmatolle tai joku kolautti silmäkulmansa lelutraktoriin, niin blogiteksti jäi taas pölyttymään muutamaksi "toviksi". Nyt kun tässä jälleen istun kirjoittamassa, muksut kiltisti yöunillaan, niin pääsenkin kertomaan että haimme sen lehmän tänään!
Oikein nätti, joskin vanhan tapaturman vuoksi töpöhäntäinen lehmä matkusti kahden tunnin matkan hevostrailerissa nätisti ja asettui taloksi navettaamme iltapäivällä. Sen verran rouvaa kuitenkin jännitti, että iltalypsyllä antoi maitoa hurjat kaksi teelusikallista! Haha. Noh, ehkä aamulla heruu jo paremmin. Nappailen pian kuvia uudesta ammusta ja lypsypuuhistamme.
Nyt se on rojahdettava vaakatasoon, aamulla ipanat heräävät taas ennen kukonlaulua ja meillä onkin kiire aamulypsylle. Palataan pian!

torstai 28. huhtikuuta 2016

kuulumisia, piiiiitkästä aikaa!

Nyt on niin, että tätä puolta blogistani en vaan saa enää henkiin, vaikka kuinka olen sitä koittanut. Niinpä, kuulumisia voi tästedes seurailla täällä:

www.emannanpaivakirja.blogspot.com

perjantai 27. maaliskuuta 2015

ihan ihan nopsat kuulumiset!

No nyt niitä on!
Katsokaa miten suloisia ja ihania villapalloja, olen aivan myyty!!!

                  Ininä, valkoinen suomenlammasristeytys


                 ja öörikki, musta texelristeytys

Kummatkin kaunokaiset ovat syntyneet joulukuussa 2014. Pikkuiset ovat kotiutuneet mainiosti ja tietävät jo mitä leipäpussin rapina tarkoittaa   :)










Siinäpä ne.

Maissit, parsakaalit ja kirsikkatomaatit ovat muuten jo taimella. Saa nähdä tuliko touhuttua taas liian aikaisin, vai selviääkö taimilapset kasvimaalle asti ilman että ovat kasvaneet liian pitkiksi ja honteloiksi..

Mutta eipä tälläkertaa muuta, palataan taas!